Tuontikulujen muodostuminen

Hinnat herättävät aina keskustelua.

Tässä ei ole tarkoitus ottaa kantaa itse autojen myyntihintoihin, sitä lukuun ottamatta, että hinnoittelufilosofia on Saksassa hieman erilainen kuin Suomessa. Meillä täällä kotimaassa tuntuu hinnoissa olevan hyvin usein neuvotteluvaraa. Ikään kuin hintaan olisi aina lisätty hieman ilmaa, jotta kauppaa tehtäessä hinnasta voisi hieman tinkiä. Kokemuksemme Saksasta on osoittanut, että siellä pyyntihinta on hyvin lähellä myyntihintaa. Yksityiset myyvät autonsa niin halvalla kuin mielestään kykenevät ja hinnoittelevat ne hyvin lähelle sitä mitä ajoneuvostaan haluavatkin. Autokaupat taas pitävät hinnoistaan tiukasti kiinni eikä nykyään käteiskauppakaan ole peruste myydä autoa yhtään edullisemmin. Muutamien asiasta käytyjen keskustelujen perusteella on selvinnyt tämän johtuvan siitä, että autokaupoilla on valmiiksi lasketut rahoituspaketit myytäville kohteilleen. Näin ollen he menettävät jo laskemansa tuotot, kun rahoitusta ei tarvita.

Tuontiin liittyviä kuluja on hyvin vaikea esittää yksiselitteisesti. Selkeimmän osan muodostavat kotimaassamme syntyvät kulut. Katsastukseen (tätä nimitystähän ei saisi käyttää) menee noin 200 euroa + pakokaasumittaus.

Rekisteröinti ja kilvet maksavat 27 euroa. Tilapäiskilvet, eli tarrat maksavat 15 euroa. Autossa on oltava joko tilaispäiskilvet tai voimassaolevat tuontikilvet siihen saakka, kunnes varsinaiset rekisterikilvet voi kiinnittää autoon. Rekisterikilvet saa katsastuskonttorista autoveron maksamisen jälkeen.

Saksassa viranomaismaksuihin menee lähes saman verran. Näiltä tietysti välttyy jos kuljettaa tuotavan auto trailerikuljetuksena. Halvimmillaan rekisteröinti, vakuutus ja kilvet maksavat 106,50. Silloin käyttöön tulevilla kilvillä ei voi ajaa Pohjoismaiden kautta (noin 10 euroa kalliimmilla kilvillä voi). Joissakin tilanteissa ostaja voi joutua maksamaan edellisen rekisteröinnin rekisteristä poiston (noin 20 euroa, yksityiskaupoissa).

Eli hintaa pelkille maksuille tulee helposti 333,50 euroa (laivalla Suomeen) tai ajamalla hieman enemmän.

Matkakulut ovat hyvin pitkälle matkustajasta itsestään kiinni. Lentoliput maksavat mitä milloinkin. Käyttääkö perillä julkista liikennettä (bussia, junaa, taksia), vuokraako auton vai käyttääkö jonkun paikallisen palveluita vaikuttavat kaikki kuluihin. Yöpymisistä koituu myös aina kuluja. Vuokra-autolle tulee karkeasti hintaa 50 euroa/vuorokausi. Yksi vuorokausi riittää yleensä vain jos ensimmäinen kohde on se, josta syntyy kaupat. Yöpymisiä on tarjolla 35 eurosta lähtien, mutta yleensä yöpymisiin menee vähintään 60 euroa. Juna-bussi-taksi –matkailua suosittelemme vain erittäin seikkailunhenkisille.

Vuokra-autolle tulee kilometrejä. Kilometrejä tulee myös tuontiautolle, ellei sitä kuljeteta trailerilla. Polttoaineen litrahinta on reilun euron korvilla laadusta riippumatta. Ajokilometrejä tulee kaikkein optimistisimmassakin tapauksessa 500 ja silloin Itämeri ylitetään laivalla. 8 l/100 km x 1,20 euro x 5 = 48 euroa. Todellisuudessa kilometrejä tulee aina enemmän. Tanskan ja Ruotsin kautta tullessa 1500 kilometriä on vähimmäismäärä.

Itämeren ylityksen hinnoittelu yksiselitteisesti on mahdotonta. On rahtihinnastoa ja matkustajahinnastoa. Varteenotettavia varustamoja on pari. Tanskan ja Ruotsin kautta kuljettaessa tulee ylityksiä. Tanskan halki voi myös ajaa, mutta matkaa tulee sen verran, ettei se tuota säästöä. Ruotsin puolelle on päästävä joka tapauksessa. Suomeen kuljettaa kolme varteenotettavaa varustamoa ja jokaisella on omat hinnastonsa.

Kaiken kaikkiaan pelkistettynä voisi esittää seuraavanlaisen kululistan:
(meno lentäen, paluu Ruotsin kautta)
Rekisteröintikulut noin 400 euroa.
Lentoliput 150 euroa.
Vuokra-auto 150 euroa.
Polttoaine 200 euroa.
Yöpymiset 240 euroa.
Tanskan salmet 90 euroa.
Silja tai Viking 160 euroa.
Yhteensä 1240 euroa.

Tämän lisäksi on ruokailtava, kenties kahviteltava ja aina on mitä ihmeellisimpiä yllättäviä pikkukuluja. Puhelinkuluja tulee helposti 50 euroa ja nettikahviloihin tai ostettuun surffailuaikaan menee oma siivunsa.

On myös syytä muistaa, ettei autonhakureissu koskaan ole samanlainen kuin tavanomainen loma. Jos on autoilusta ja autoista kiinnostunut ja viihtyy autokaupoissa ja niiden pihoilla, on näissäkin matkoissa puolensa. Meidän palvelupakettimme ovatkin heitä varten, joilla ei ole aikaa tai haluja lähteä moiselle matkalle.

 

Denkku Automobile Oy / Latokarinkatu 3 / FI-20200 TURKU / mobile: +358 50 556 9475