Tarvikkeet ja varaosat tuontiautoon

Käytettyä autoa ostettaessa on ostajalla yleensä mielikuva siitä, minkälaisen varustelutason hän haluaa ja mitä lisälaitteita autossa tulee olla. Toisaalta sopivaa kohdetta valittaessa saattaa tulla vastaan hyviä kohteita, mutta niistä puuttuu se jokin, kuten esimerkiksi vaikka vetokoukku. Käytetyn auton kauppahan poikkeaa uuden ostosta siten, että myytävä kohde on yksinkertaisesti sellainen kun se on. Siihen ei yleensä kaupanteon yhteydessä voi listata aivan kaikkea mitä haluaa. Ei edes siitä huolimatta, että Saksassa käytettyjen autojen tarjonta on hyvinkin laaja.

Näin ollen tarjoamme toimeksiantosopimusten yhteydessä mahdollisuuden ostaa ja mahdollisesti asennuttaa näitä puuttuvia komponentteja paikan päällä Saksassa. Ruotsin varaosa- ja tarvikehinnat eivät niin suuresti poikkea suomalaisista hinnoista, joten Ruotsin tuonnin yhteydessä emme tätä suosittele. Mutta asiakkaan niin halutessa voimme tehdä myös Ruotsissa kyseiset hankinnat ja teettää tarvittavat työt.

Perimme näistä tarvike- ja osahankinnoista muodostuvan kulun päälle 10 % provision (sisältäen kyseisen maan arvonlisäveron). Ei minimiveloitusta, koska nämä kulut lisätään toimeksiantosopimuksen laskuun.

Niiden automerkkien kohdalla, joiden kanssa meillä on ostosopimus, emme peri tuontiprovisiota lainkaan. Ostosopimus on seuraaviin automerkkeihin (tilanne kesäkuussa 2009): Volkswagen, Ford, Volvo, Mazda, Citroën.

Jos tilattuun autoon on tulossa lähiaikoina huolto, kannattaa huollossa tarvittavat osat ostaa samalla Saksasta. Suodattimet, jarrupalat ja –levyt, iskunvaimentimet jne. ovat yleensä huomattavasti edullisemmat Saksassa. Niin paljon edullisemmat, että säästö on vielä provisiomme jälkeenkin huomattava.

Huomioitavaa on tietysti, että esimerkiksi vetokoukun, vakionopeussäätimen tai polttoainekäyttöisen lämmittimen suhteen asennusaikaa voi olla vaikea saada, siitäkin huolimatta, että meillä melko laaja verkko sopimusyhteistyön piirissä olevia merkkihuoltoja. Teemme kuitenkin aina parhaamme ja jo sillä syntyy säästöä, että ostaa nämä osat valmiiksi ja teettää sitten työn aikanaan Suomessa. Työn hinnoissa ei kuitenkaan ole niin suurta hintaeroa. Palvelu ja työn laatu sen sijaan ovat ensiluokkaiset Saksassa.

 

Denkku Automobile Oy / Latokarinkatu 3 / FI-20200 TURKU / mobile: +358 50 556 9475